Kiitokset osanotoista. Lemmikin kuolema on kamalaa, mutta pennun ottaessaan pitää jo silloin tietää että siitä joutuu vielä luopumaan.. siinä mielessä tämä oli tavallaan helpompaa, Emma oli vanha ja nisäkasvaimien leviämistä oli jo jonninaikaa katsottu.. Mutta eilenkin illalla jäin hetkeksi odottamaan portaille kun Roope oli jo sisällä iltapissalta, ja sitten muistin että eihän sieltä toista tulekaan.

Niinkuin arvata saattaa, pentua on toki jo ajateltu mutta se saa tulla ajankohtaiseksi vasta elokuussa, kun kesälomareissut on reissattu, eli niitä pentuja vasta suunnitellaan, korkeintaan odotellaan..

Elokuussa alkanut saunaremppa ei ole vieläkään valmis, ja leviää muualle taloonViaton. Viikonloppu meni rattoisasti repiessä tapetteja, ja ne ei mitenkään lähde  vuotina vaikka miten kostuttais, jos alla on maalaamaton lastulevy, osassa kipsilevy, ja tapetti on lätkitty mahdollisesti jollain erikeepperillä ainakin osittain..

Nuorimmaisen sukat valmistuivat sentään.

Malli on kirjasta Favorite Socks, sukka Meida`s socks. Aikuisten ovat aika erilaiset mutta ihan kiva tuli tästäkin versiosta.

7veljestä,Marttapunainen,KnitPicks 3,5mm.

Sain myös aikaiseksi parsia reiät koululaisen sukista, ehtivät kasvaa mukavasti.. Nyt en oikein tiedä viitsisikö Novitan lähettämästä "korvaus"langasta tehdä ainakaan sukkia, jos se onkin yhtä pehmeää..